HENKILÖSTÖ

Kirsi Valkonen

Toiminnanjohtaja

Olen tullut maaliskuussa vuonna 2018 Huhtasuon Kylätoimistolle käynnistämään Ihmisten ilmoille! toimintaa. Huhtasuon yhteisöllisyys, ihmisten kohtaaminen ja innovatiivisuus ovat vieneet minut mukanaan. Kiitokset kohtaamisista! Olen aikaisemmin työskennellyt sosiaalialan eri sektoreilla, ihmisten kanssa, ja siitä olen innostunut edelleen. Huhtasuon kohtaamispaikalla on vuosikymmenten historia, ja nyt on ilo olla mukana rakentamassa yhteistä arkea 2020 -luvulla.

Motto; Keskustele joka päivä uuden, sinulle vieraan, ihmisen kanssa.

Raita Lehtonen

Projektityöntekijä

Tulin Ihmisten Ilmoille! -projektityöntekijäksi 2019 vuoden alussa. Kohtaamiset Kylätoimistolla sekä Huhtasuon alueella ovat työn suola ja sokeri. Sosiaali- ja terveysalalla olen työskennellyt erityisesti muistiasioiden parissa. Ihmisten Ilmoille lähtemällä tulee muistiakin huollettua ja aivojumppaa harrastettua!

Motto: Muista hengittää.

Henna Autio

Ohjaaja

Monen hassunkurisen yhteensattuman kautta päädyin
Huhtasuon Kylätoimistoon ohjaajaksi elokuussa 2018. Minulla on ilo toimia kuntouttavan työtoiminnan työvalmentajana sekä kehittää Kylätoimiston toimintaa tiimin ja asiakkaiden kanssa. Ihmisten avoimuus ja aitous on parasta tässä työssä, jokaiseen päivään mahtuu monenlaisia kohtaamisia.

Motto: yhdessä olemme enemmän!