ajankohtaista

Asiakastarina: Ystävällinen tunnelma ja paljon toimintaa

17.7. perjantaina:

Olen käynyt Huhtasuon Kylätoimistolla viisi vuotta.

Kaikki päivät ovat erilaisia. Täällä on viileää, joten viihtyy pidempään. Kahvi on erinomaista. Täällä on paljon ohjelmaa. Erityisesti tietokilpailu oli kiva, mutta nyt sitä ei ole ollut pitkään aikaan. (Toim. huom. koronaviruksen aiheuttama sulku jäädytti monet toiminnot eikä niitä ole vielä otettu kaikkia uudestaan viikko-ohjelmaan.) Tietokilpailussa kysymykset olivat sopivan helppoja ja myöskin vaikeita.

Kangaslammella olen asunut noin 21 vuotta. Kylätoimisto on muuttunut viidessä vuodessa tosi paljon. Aluksi täällä ei ollut mitään ohjelmaa, mutta nykyään täällä on paljon erilaista toimintaa. Tunnelma on myös ystävällisempi. Käyn täällä usein, koska täällä olevien henkilöiden kanssa puhuu helposti.