Olen Markus ja opiskelen ammattikoulussa tieto- ja viestintätekniikkaa ensimmäistä vuotta, ja hain Huhtasuon kylätoimistoon työssäoppimiseen koska opettajani suositteli paikkaa minulle, tämä oli samalla ensimmäinen työssäoppimiseni.
Työssäoppimisjakson ajankohta oli 29.11.2021-9.1.2022, eli olin Kylätoimistolla neljä viikkoa. Vaikka jakso ei ole ollut kovin pitkä, olen silti saanut paljon erilaista kokemusta.
Minulla ei kauheasti ollut odotuksia paikasta mutta minut yllätti eniten se että mitenkä paljon ihmisiä käy kylätoimistolla.
Olen tehnyt muun muassa Digivinkkeihin osion tietokoneviruksista, Kykyviisariin ohjeen ja paljon digineuvontaa. Etenkin digineuvonnassa on ollut mukavaa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja auttaa heitä. Yksi erityinen muisto minulla on siitä, kun eräs asiakas toi minulle suklaarasian kiitokseksi kun olin auttanut häntä. Uskon, että tulen tulevaisuudessa hyötymään saamistani asiakaspalvelutaidoista. Työyhteisö on ollut todella hyvä ja heidän kanssaan on ollut mukavaa tehdä töitä.
Kaiken kaikkiaan työssäoppimisjakso on ollut kiva ja toivotan hyvää jatkoa kylätoimiston väelle.