Karhuveljeni Koda – elokuvaehdotus!

Elokuvavinkki!

Karhuveljeni Koda on Disneyn draama-animaatioelokuva.

Elokuva sijoittuu jääkauden jälkeiseen Pohjois-Amerikkaan, missä paikalliset heimot uskovat kaikkien olentojen olevan peräisin hengistä. Henkien uskotaan aika ajoin ilmestyvän maan päälle revontulien muodossa.

Elokuvassa kolme veljestä, Kenai, Denahi ja Sitka ovat palaamassa heimoonsa. Kenai on jo sen ikäinen, että on valmis vastaanottamaan oman toteemieläimensä. Toteemi kertoo henkilölleen sen, mitä tämä tulee elämässään saavuttamaan tullakseen aikuiseksi. Sitkan toteemieläin on johdatuksen kotka ja Denahin viisauden susi. Kenai saa harmikseen rakkauden karhun, josta hän ei ole ollenkaan mielissään. Kenai pitää karhuja varkaina ja petoina, jotka tappavat huvikseen.

Pian hänen sanomansa käykin toteen, sillä lähipäivinä eräs karhu varastaa veljesten hankkimat lohet. Kenai lähtee veljiensä kanssa jahtaamaan karhua ja saavuttaa tämän lopulta jäätiköllä. Kohtaaminen johtaa lopulta taisteluun.

Karhuksi muuttunut Kenai huomaa pian, että metsän eläimet osaavat puhua ja tapaa kaksi hirveä nimeltään Taukki ja Tsoukki. Hän myös tutustuu pieneen puheliaaseen karhunpoikaseen, Kodaan. Elokuvan edetessä karhujen välille syntyy veljellinen side.

Elokuvasuositus – Karhuveljeni Koda

Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset

Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: Ihmisten Ilmoille

Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto