Tammikuun 25. päevä. Eilen kahtoin seenäkalenterrii päen ja toevoin että olis jo tammikuun viimene päevä, vua ee se vieläkkään ollunna. Vielä viikonpäevät pittää kärsijä tätä näläkävuotta. (Kirjottajalle tammikuu on aena ollunna pitkä ku näläkävuosi, tosi en tiijä mitenkä pitkä se näläkävuos ookeen on ollunnakkaa.)
Näläkävuojesta tulikii mielee minu tuorekelemurulla. Se se vasta pitkä on ollunnakkii.
Tulpa erreyksessä ostettuu noen kymmene vuotta sitte (halavalla tietennii ku sae) tuorekelemuu. Surkeeta ku mikäki, takertelloo kaikkee muuhun ku mihi pitäs ja sitä riittää, voe helekutti sitä riittää. Oun tässä jo par vuotta ootellu, että se jo piättäs loppuva, vua ei, ei se lopu. Ee loppuna ies tänäkää jooluna vaekka kuinka koetin kinkkua kiärästä reilusti kelemuun. *Huokasu*
Ehotuksija otetaa vastaa, mite suaha kelemu pois minu luatikosta. En kehtoo poiskaa heittee, jokkuu pijan sen nappasoo ja pilloo elämäsä sen kanssa. Eijei, kyllä mie katon tän loppuu asti ja vaekka itken ja katon, mut katon. Pakkohan sen on joskus loppuu.
Joolusta tuas tulj mieleen yks toine joolu ja kissanpaska. Jos ny suapi asijasta puhuva sen oikeella nimellä.
Asustelin aekonnaan nuorena ja nättinä tyttönä kaverkommuunissa. No, kaverilla olj kissa. Laatettiin jooluva ja tietennii pit kuuskii laettoo. Minä lähin jooluks vanahempii kottii ja kaver läks kissasa kanssa ommaasa. Tulin sitte kottii parin päevän piästä ja vastassa olj sellanen lööhkä että taju meenas palata sinne mistä se justiisa olj tullunna kottii. Kaahee kissanpaskan haju vallanna koko kommuunin. Etittii ja etittii vuan hajun alkuperrää ee löötynnä. Noh, tottuha siihennii. Haeskoon ny sitte ookeen kunnolla.
Kunnes sitte kootti se joolukuusen poesheetto. Jo löötykin hajun alakuperä. Kissa olj käännä viäntämässä tortun joolukuusenjalakaan. Melekonen akropaatti pitännä olla sen katin.
Jaahas, se on viellännii tammikuun 25. päevä.
Tammikuu, pitkä ku näläkävuos.
