Etätyöelämä alkoi kohdallani helmikuussa ja on jatkunut pitkälle huhtikuuhun. Etätyössä oleminen on ollut mielenkiintoista sekä ajatuksia herättävää aikaa. Etäyhteyksien tärkeys ja valmistautuminen on noussut vahvasti esille näiden kuukausien aikana.
Siirtyminen etätyöhön on ollut suht vaivatonta. Minulla on käytössä tehokas läppäri, jossa on mikki ja kamera valmiina. Kuulokkeet ovat jo päivittäisessä käytössä, joten minulle valmistautuminen oli enemmän henkistä ja kodin valmistelua sopivaksi; missä on hyvä istua ja taustana toimiva seinä on siisti. Työtehtäväni ovat olleet aina verkkosivu- ja some-painotteisia, joten rutiinin luominen kotiympäristössä tapahtui yllättävän nopeasti.
Rutiinin olemassaolo ja sujuvuus ovat kuitenkin kaksi hyvin eri asiaa; kotioloissa ei kiinnitä huomioita asioihin, jotka ovatkin “työajalla” häiriöitä. Ei ole mukavaa, jos astianpesukone kilkattaa tai postiluukku rämähtää kiinni taustalla työpuhelun aikana. Lemmikit tuovat oman osansa kotityö-ympäristöön, vaikka Pippuri-kissasta on tullut Discord-puheluiden epävirallinen maskotti, kissa sylissä tai näppäimistön päällä tekee kirjoittamisesta huomattavasti vaikeampaa.
Kotityö-ympäristössä myös läsnäoleminen muuttuu huomattavasti. Tilannekomiikka, mitä Kylätoimistolla on usein mukana työpäivinä, jää pois kokonaan ja työkavereiden naurua ei kuule kuin puheluiden aikana. Itse olen sanonut puhelun aikana, että vaikka etäisyyttä on, ihmisfiilis täytyy säilyä. Ihmisfiilis ja yhteistyön tekeminen on haastavampaa, laitteet eivät aina toimi ja tekstipohjainen keskustelu ei ole yhtä luonnollista kuin kasvokkain. Ele- ja ilmekieli jää kokonaan pois, ja tekstin äänensävyn lukeminen voi olla vaikeaa. Työn ja kodin erottaminen voi olla vaikeaa, kun ne ovat yksi ja sama asia. Ei tarvitse huolehtia auton käynnistymisestä tai onko bussi jäänyt kiinni sohjoon, ja eväät ovat aina mukana, kun ne on omassa jääkaapissa. Pois jää kotiin tuleminen, jonka aikana voi käydä nappaamassa bussia odotellessa unohtuneen voipaketin lähimarketista. Työasiat eivät jää työkoneelle odottamaan seuraavaa työpäivää, ne löytyvät kotikoneelta työkansioon piilotettuna. Minunkaltaiselleni ihmiselle, joka tykkää tehdä työtehtävät loppuun saakka yhdellä iskulla, joskus on vaikea saada itsensä irtautumaan työtehtävistä. Olen huomannut, että tässä rutiinin olemassaolo nousee esille päivän aloittamisen ja lopettamisen kohdalla. Työpäivän jälkeen hetkeksi siirtyy pois koneen äärestä kokonaan, ja tekee kotiin liittyviä asioita. Työpäivän aikana pysähtynyt astianpesukone on hyvä tyhjentää tai lähteä vaikka pienelle kävelylle raittiiseen ulkoilmaan.
Työssä ja työn ulkopuolisessa elämässä on säilyttävä tasapaino, jossa kumpikaan osa ei kuormita toistaan. Kun työ ja koti ovat samassa paikassa, tasapainon löytäminen on kinkkisempää. Järjestelmällisellä suunnittelulla ja rutiinin luomisella pääsee jo pitkälle. Itse olen oppinut nauttimaan työstä kotiympäristössä, mutta huomaan kaipaavani monia asioita Kylätoimistolta; muiden kohtaamista sekä positiivista puheensorinaa. Tätä edesauttaa ohjaajan kuulumisten soittaminen aamuisin, yks-yhteen puhelussa saattaa keskustelu lähteä vähän raiteiltaan joskus, mutta se on paljon inhimillisempää kuin hengeltään virallisempi yhteispuhelu. Kotona puheensorinan sijaan soi musiikki, ja välistä kuuluu kissojen mau’unta tai naapurin remontin äänet. Tärkeintä on, että työ toteutuu samalla tavalla kuin se tapahtuisi työpaikalla ollessa ja minun kohdallani tämä on toteutunut erittäin hyvin. Toivon kuitenkin, että pääsisin pian nauttimaan ihmisfiiliksestä kasvokkain työkavereiden ja tuttujen asiakkaiden keskelle Kylätoimistolle. Mikään ei voita sitä ilon hetkeä, kun asiakkaan ongelmaan on löytynyt ratkaisu tai toiminnanjohtajalta tulee tietävä katse minuun, kun aletaan suunnitella uutta projektia ja hän kysyy vapaaehtoista toteuttamaan sitä. On monia hetkiä, jotka eivät toteudu samalla tavalla etätyössä, ja niitä tulen vaalimaan tulevaisuudessa vielä enemmän kuin olen tähän mennessä tehnyt. Hyvää työyhteisön henkeä ja ihmisfiilistä vaalitaan etänä, mutta mikään ei voita kohtaamista kasvokkain. Kirjoittaja ja kuvittaja Mirja H.
