Mietteitä työtoiminnan aloittamisesta Huhtasuon Kylätoimistolla

Moikka, olen Inka ja aloitin kuntouttavan työtoiminnan täällä Huhtasuon kylätoimistolla heinäkuun viimeisellä viikolla. 

Miten sitten päädyin tänne? 

No, bongasin ilmoituksen netistä, jossa kerrottiin kylätoimistolla olevan paikkoja avoinna someviestijän tehtävissä. Olen ammattitutkinnoltani valokuvaaja ja jäänyt hiljattain työttömäksi, joten päätin laittaa Kylätoimistolle sähköpostia, olisiko näihin tehtäviin vielä tarvetta tekijälle. 

Kävin tutustumassa toimistolla ja myöhemmin kirjoittamassa työsopimuksen, sillä sain paikasta heti hyvän ensivaikutelman. Kaikki ihmiset työntekijöistä asiakkaisiin ovat olleet todella mukavia ja heihin on ollut mielestäni helppo tutustua.

Sain pehmeän laskun aloittaessani uudessa työyhteisössä – tutustuin rauhassa ihmisiin ja paikan tapoihin. Ensimmäinen viikkoni meni aikalailla näiden asioiden parissa sekä tutkiessani paikan omia somekanavia, sillä luultavasti suurin osa työtehtävistäni painottuu jollain tapaa viestintään. 

Kylätoimistolla on virrannut positiivinen ja rento ilmapiiri, joten töihin on ollut mukava tulla. Odotan innolla tulevia työtehtäviä ja mahdollisia projekteja. Tarkoituksena olisi tuottaa valokuvin sisältöä Kylätoimiston sosiaaliseen mediaan, mahdollisesti myös videoiden muodossa – kunhan tässä vauhtiin päästään!