Syksy ja kaamos
Syksystä talvea kohden. Aika, jolloin pohjolaan laskeutuu hämärä ja alkaa jälleen totuttelu elämään ilman auringon kirkasta ja lämmintä hyväilyä. Osa nauttii, osa tuskailee.
Syyspäiväntasaus oli tänä vuonna 23.9. ja siitä alkoi auringon piiloleikki ja lisääntyvät siniset hetket ja hämärän hyssy. Luonto siirtyy säästöliekille. Puut ja pensaat varastoivat klorofyllin, eli lehtivihreän syvemmälle runkoon, valmiiksi seuraavalle keväälle esiin nostettavaksi. Satokausi on jo osin ohitettu, muutamat sinnikkäät vielä tuottavat herkkuja ravinnoksi.
Ihmisen mieli ja keho janoaa auringonvaloa luonnostaan. Imee siitä mm d-vitamiinia, joka onkin meille pohjoisen väelle yksi oleellinen huomioitava seikka eritoten pimeänä kautena.
Vireystila ja luonto
Millä muulla voisi nostattaa omaa vireystasoa kaamoksen keskellä, sekä helpottaa flunssa- ja pöpökaudesta selviämistä? Pohjalla luonnollisestikin on hyvä ympäri vuoden pitää monipuolista ruokavaliota ja unirytmiä ja perushygieniaa. Aika ajoin kumminkin tarvitsee pieni ihminen lisäboostia pysyäkseen terveenä ja toiminnassa.
Luonto laskeutuu levon ja palautumisen tilaan talveksi, miksi ei siis näin voisi suunnata myös ihminen, se yksi osa luontoa siinä missä puut ja pensaat, eläimet ja sienetkin. Hidasta huoletta tahtia. Suo itsellesi lupa irrottaa kalenterista päivittäin – tai edes viikoittain- hetki ihan itsellesi. Hetki jolloin reflektoit omaa arkea ja kysäiset itseltäsi: “Mitä mulle kuuluu nyt? Mitä mä nyt tarvitsen?” Anna itsellesi lupa olla tietoisesti edes hetken ajan oman elämäsi tärkein henkilö. Tahi voisit suoda itsellesi yhden päivän viikosta suunnittelematonta aikaa. Ei menoja, ei pakollisia yäk-hommia (minulle niihin yäk-hommiin kuuluu mm pölyjen pyyhintä ja imurointi). Päivä, jolloin kukaan muu ei tarvitse sinua, sinua itseäsi ennen. Päivä jolloin mahdollistuu palautuminen, maadoittumine, itsensä lataaminen.
Villasukat!
Omaan syksyaikaan kuuluu – normaalin päivittäisen monivitamiinin ja magnesiumin lisäksi – vahva c-vitamiini, aamupuuron joukkoon tyrni-, karpalo- ja mustikka-mustaherukkajauheet. Suomalaisista marjoista siis talteen supervoimia, jotta keho jaksaa taistella kylmää ja kaikkialla pörrääviä pöpöjä vastaan. Lisäksi aamu alkaa inkivääri-sitruuna-hunaja-
Tehdään syksystä ja talven alusta mukava ja lempeä itselle. Kukin omissa olosuhteissaan ja resursseissaan. Annetaan itselle lupa nauttia. Ota sinäkin lunki asento, villasukat jalkaan, filtti harteille, kynttilät tulille, kuppi kuumaa hyppysiin, namusia kulhoon, hyvä kirja tai vaikka käsityö esille, mitä ikinä onkin se mikä sulle tuo nautintoa. Nyt on lupa jättää ylisuorittaminen ja tehokkuusajattelu ja levätä uutta kevättä ja kesää varten.
Piiperön mietteitä kaamoksesta
—
Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset
Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit
Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: Ihmisten Ilmoille
Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto