Sepe-kesälaiskiainen on monessa mukana!

Sepe-kesälaiskiainen – osa 3

Osa 3 – Sepe-kesälaiskiainen pääsee vihdoin kotiin!

Kuulin, että peli loppui. Nyt hetki koitti minut tultiin hakemaan pois kopista. Asialla oli nainen, joka oli pukenut minulle Jyp-paidan päälle. Näin naisen joka oli pitänyt minua sylissä Prismassa. Hänen silmät oli peitetty. Hikinen mies pyysi kaikkia laulamaan “Paljon onnea vaan” syntymäpäiväsankarille eli minusta pitävälle naiselle. Minut ojennettiin naiselle, joka oli ihastellut minua kaupassa. Olin siis mitä parhain syntymäpäivälahja (ainakin omasta mielestäni). 

Minut saanut nainen halusi kuvan hikisen miehen kanssa. Hän oli Jypin pelaaja Severi Lahtinen. Pääsin kuvaan, jee! Naiset alkoivat miettiä minulle nimeä. Nuori nainen ehdotti Sepe-nimeä. Se hyväksyttiin. Sitten minut laitettiin istumaan kylmälaukun päälle ja odottamaan matkaa tulevaan kotiini. Jouduin odottamaan kauan. Minut napattiin kainaloon ja pääsin taas autoon. Matka ei ollut pitkä. Parkkipaikalta minut tietysti kannettiin uuteen kotiini. Pääsin sänkyyn makaamaan, sillä takana oli rankka ilta.

Osa 3 – Sepe-kesälaiskiainen pääsee vihdoin kotiin!

Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset

Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: Ihmisten Ilmoille

Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto