Urheilukärpänen KaDyn pelissä

Urheilukärpänen KaDyn pelissä

Sunnuntaina 14. toukokuuta lähdin katsomaan KaDy – FC Kemi futsal-finaalipeliä. Tapani mukaan menin Monnarille noin tunti ennen pelin alkua. Ostin lipun ja menin katsomoon. Rivillä viisi keskellä istui jo ihmisiä, joten menin istumaan kuutosriville. Juttelin takanani istuvan pariskunnan kanssa urheilusta. Laitoin myös kaverilleni viestin. Hän vastasi viestiini että tulee poikansa kanssa katsomaan peliä.

Futsalissa mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. Voitot olivat tasan yksi – yksi. Ennen pelin alkua KaDy-hirviö tuli kentälle ja “tanssi” Cha Cha Cha. Otin hirviöstä muutaman kuvan. Peli alkoi vauhdikkaasti. KaDyn maalivahti Juha-Matti “Juppis” Savolainen syöksyi maalistaan pukkaamaan päällään pallon yli rajasta. Vaarallisia tilanteita nähtiin molempien joukkueiden maaleilla. Vasta ajassa 17:47 KaDy onnistui tekemään maalin. Maalintekijä oli pelaaja-valmentaja Mikko Kytölä. Kemi ei onnistunut maalinteossa ja tauolle mentiin KaDyn johdossa 1 – 0.

Toinen puoliaika alkoi. Yleisö kannusti omiaan innokkaasti, myös minä taputin ja välillä huusin. Peli jatkui vauhdikkaana ja maalipaikkoja oli kummallakin joukkueella, mutta kävi niin, että lisää maaleja ei pelissä nähty, joten KaDy voitti pelin 1 – 0. Pelin parhaina palkittiin maalivahdit KaDyn Juha-Matti Savolainen ja FC Kemin Rennan Cabral. Nyt KaDy johtaa finaalisarjaa voitoin kaksi – yksi. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. Pelit jatkuvat lauantaina 20.5. Torniossa Putaan liikuntahallissa, koska Kemin Tervahalli puretaan. 

Urheilukärpänen KaDyn pelissä

Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset

Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: Ihmisten Ilmoille

Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto