Elokuun 2022 koonti

Elokuun kuulumisia Kylätoimistolta

Elokuu tarjosi paljon aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Kylätoimiston väki on kuvaillut elokuisten viikkojen fiiliksiä mm. tunnelmalliseksi, aurinkoiseksi sekä kuun viimeisellä kokonaisella viikolla syksyiseksi. Itsekin olen havainnut jo syksy fiiliksen saapuvan lämpötilan laskun myötä sekä värikkäiden lehtien tippuessa puista. 

Hämmennystä elokuussa aiheutti Kylätoimiston tuoliin yhtäkkiä ilmestynyt kuva siilistä. Todisteen voin liittää tämän tekstin kuvakollaasin oheen. Myös vilskettä ja iloisia ihmisiä riitti, kun suosittu kuuloauto karautti Kylätoimiston nurkille. Päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja lämmin. 

On täällä ehditty myös bingoilla sekä viettää mukavia iltapäiviä muidenkin pelien parissa. Huojuvatorni on ollut suosittu.  Loppukuusta saimme ihailla Marketta Jussinojan taidenäyttelyä “Vähän uutta, vähän vanhaa” ja elokuun viimeisen torstain kruunasi karaoke, johon moni halusi osallistui omavalintaisella kappaleellaan. 

Seuraavan kerran karaoke soi 22.9. heti torstaibingon jälkeen ja taidenäyttelykin on vielä esillä, joten vielä ehdit tulla katsomaan Marketan tekemiä maalauksia ja sivistämään itseäsi taiteella.

Toivottavasti nähdään syyskuussa!

 

Elokuun tunnelmia

Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset

Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: Ihmisten Ilmoille

Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto