Viikon fiilikset helmikuussa olivat odottavaisia ystävänpäivää kohtaan, toisinaan tapahtui myös monenlaista ja sekalaista, piti nyhjätä tyhjästä ja kuun loppupuolella oltiin nostalgisissa tunnelmissa. Onneksi helmikuu tarjosi aurinkoisia päiviä myös lumisateen rinnalle, pakkasen hiipuminen ja valoisuus on tuonut kevään tuntua.
Helmikuu koostui viikko-ohjelman osalta mm. keväisestä korttipajasta, muutamasta levyraadista, tuttuun tapaan torstaibingosta sekä kuulolaitteiden huollosta ja neuvonnasta. Kuvitteellinen matkapäiväkirja sai jatkoa ja kuluneen kuukauden aikana matka eteni Orivedeltä Hoiskoon saakka. Matkan varrelta lähetettiin digitaalisia postikortteja Suur-Jyväskylän-lehdelle, Fitones.fi:lle ja Keskisuomalaiselle.
Ystävänpäivää, laskiaissunnuntaita, laskiaistiistaita, Runebergin- ja Kalevalan päivää vietettiin helmikuussa ja ne saivat oman näkyvyytensä Kylätoimiston somessa – runon tai tietoiskun merkeissä.
Kylätoimistolla maaliskuun aikana ohjelmassa on jälleen kerran luvassa korttipajaa ja kuulolaitehuoltoa. Keskiviikkoisin järjestetään visailua, levyraatia ja uutena aktiviteettina ristikoiden tekoa porukassa. Kurkkaa siis viikko-ohjelma ja käy piipahtamassa paikan päällä!
Aurinkoista kevään odotusta kaikille!
Helmikuun koonti
—
Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset
Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit
Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: Ihmisten Ilmoille
Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto