Mitä kaikkea ajankohtaista on tammikuu tuonut tullessaan?
Vanha vuosi on jäänyt tapahtumineen menneisyyteen. Jotkin asiat edelleen seuraavat perässämme, kuten koronarajoitukset. Toimintamme pystyi olemaan viime vuoden lopussa lähes normaalia, lukuun ottamatta maskisuositusta ja aika ajoin ollutta henkilömäärärajoitusta. Nyt tammikuun alusta lähtien samat rajoitteet ovat tulleet takaisin, ja olemme hetkellisesti joutuneet sulkemaan muutamia isompia ryhmätoimintoja, kuten torstaibingon ja tiistaisin kokoontuvan Hyvän Olon Hetken.
Uutta kohti mennään kuitenkin aluevaalien osalta. Hyvinvointialueet, SOTE-uudistukset ja kyseisiä asioita käsittelevien aluevaltuutettujen äänestys avaavat omalta osaltaan vuoden 2022, ja asvaltoivat tietä tulevaisuuteen. Ennakkovaalit ovat nyt käynnissä ensi viikon tiistaihin (18.1.2022) saakka kotimaassa, ja tämän viikon lauantaihin (15.1.2022) saakka ulkomailla. Vaalitentit ovat pyörineet televisiossa, ja keskustelut ovat käyneet kiivaana.
Tammikuun kelit ovat myös näkyneet asiakaskunnassamme. Pahimpina pakkaspäivinä, kun asteet ovat laskeneet jopa -25°C, on ovia auottu harvakseen. Muutaman päivän sisään lämpötila on noussut lähelle nollaa. Tiet ovat olleet liukkaita, ja hiekoitus on ollut vaihtelevaa.
Kylätoimistolla on hoidettu digihenkilöidemme avustuksella niin lentolipuissa ilmeneviä ongelmia, koronapasseja, varattu kolmansien koronarokotteiden vastaanottoaikoja, taisteltu vakuutusyhtiöiden kanssa ja hoidettu pankkiasioita. Kahvimukit ja pullat kuluvat, puheensorinaa riittää ja silmissä näkyy hymyjä; joskus siihen riittää pelkkä katse. Toisin sanoen, todella eriskummallinen ja silti tutunoloinen tammikuu.
Pysyäksesi kärryillä mitä kaikkea Huhtasuon Kylätoimistolla tapahtuu, käy vilkaisemassa myös FaceBook sivujamme sekä Instagram-tiliämme osoitteissa:
Lue myös muita ajankohtaisia artikkeleitamme: