Hyvinvoinnin kulmakivet – uni
UNI, yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin kulmakivistä, vaikuttaa lähes kaikkiin kehon ja mielen toimintoihin. Se auttaa palautumaan, oppimaan, muistamaan, mielialaan, vastustuskykyyn ja aineenvaihduntaan. Laadukas ja riittävä uni auttaa jaksamaan arjessa, teet parempia päätöksiä hyvin levänneenä. Jaksat myös fyysisesti ja psyykkisesti paremmin kun nukut hyvin. Unen aikana elimistö tekee paljon tärkeää työtä; aivot palautuvat, lihakset ja kudokset uudiutuvat, elimistö palautuu fyysisestä rasituksesta, elimistön puolustusjärjestelmä vahvistuu hormonitoiminta tasapainottuu. Hyvin nukkunut ihminen kestää paremmin stressiä ja säätelee tunteitaan tasapainoisemmin. Unen tarve vaihtelee yksilöllisesti, mutta tärkeintä ei ole pelkkä tuntimäärä, vaan se, että herää levänneenä.
Unirytmi
Se, että menet nukkumaan ja heräät suunnilleen samaana aikaan joka päivä, myös viikonloppuisin auttaa elimistön sisäistä kelloa toimimaan oikein. Hyvän unirytmin merkkejä ovat esimerkiksi se, että nukahdat noin 30 minuutinssa sänkyyn menosta, heräät ilman suurta väsymystä, vireystilasi pysyy tasaisena päivän ajan ja viikonloppuisin ei tarvitse korjata unenpuutetta nukkumalla pidempään.
Meillä kaikilla on toisinaan huonosti nukuttuja öitä. Jos sinulla on kuitenkin vaikeuksia nukahtaa, heräilet monta kertaa yössä, heräät liian aikaisin, olet päivittäin hyvin väsynyt tai sinulla on keskittymisvaikeuksia tai olet ärtynyt tämä voi merkitä, ettet nuku riittävän hyvin öisin. Omia unirutiineja voi tarkastella silloin tällöin. Jos oireet pitkittyvät useiksi viikoiksi tai ne muutoin haittaavat arkea on ehkä hyvä keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Pienillä muutoksilla voi olla suuri apu. Unirytmin korjaaminen ei tapahdu kuitenkaan yhdessä yössä, mutta muutamassa viikossa voit rutiineilla saada aikaiseksi laadukkaita muutoksia. Tärkeintä on edetä rauhallisesti pienin askelin ja tehdä muutoksista pysyviä.
Hyvän unen tärkeimmät tukipilarit ovat:
säännöllinen nukkumaanmeno- ja heräämisaika
riittävä unen määrä
aamuvalo ja päivittäinen liikunta
rauhallinen iltarutiini
kofeiinin ja muiden piristeiden välttäminen illalla
miellyttävä, viileähkö ja pimeä nukkumisympäristö.
Hyvä uni ei ole pelkkää lepoa – se on aktiivinen palautumisprosessi, joka tukee terveyttä, oppimista, mielialaa ja arjessa jaksamista joka päivä.
Hyvinvoinnin kulmakivet – uni
Lue aikaisempia ajankohtaisia tekstejämme osoitteessa: Ajankohtaista
Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa :
Facebook: Ihmisten Ilmoille
Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto
Hyvinvoinnin kulmakivet – uni
Lue aikaisempia artikkeleitamme osoitteessa: Blogitekstit ja Tapahtumat
Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa :
Facebook: Ihmisten Ilmoille
Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto