Välittämisen aika

Välittäminen on teema jota Huhtasuon Kylätoimisto kantaa vahvasti arjessa. Erityisesti Välittämisen päivää edeltävinä aikoina toivottavasti havahdutaan muistamaan, kuinka tärkeää on välittää toinen toisestamme. 

Kukaan meistä ei pärjää itseksemme, ja COVID-19 kriisin aikana ihmisten kokema yksinäisyys on lisääntynyt. Nyt on erityisen tärkeää ajatella sitä, kuinka voimme tehdä pieniä välittämisen tekoja arjessa ja toteuttaa ne.

VALLIn Etsivän Vanhustyön verkostokeskus aloitti jo viime kuun alussa kampanjan pienten ja suurten välittämisen tekojen puolesta vanhoille ihmisille. Kampanja pyörii sosiaalisessa mediassa, ja siihen osallistuvia kannustetaan haastamaan muita mukaan. Haasteen levittämiseen käytetään hashtageja #välittämisenaika ja #minävälitän

Huhtasuon Kylätoimisto on lähtenyt mukaan kampanjaan. Olemme päättäneet että osoitamme välittämistä kiittämällä. ’Kiitos’ on sanana pieni mutta merkityksellinen. Se ei vaadi paljoa, mutta saattaa parhaimmillaan pelastaa toisen ihmisen päivän, ja jopa elämän.

#kylätoimisto
#huhtasuonkylätoimisto
#ihmistenilmoille
#kohtaamispaikka
#matalankynnyksenkohtaamispaikka
#onneksionjoku
#Yhteinenolohuone
#välittämisenaika
#minävälitän