Kuva: Alexandr Bormotin, lähde: Unsplash
[Juan Martins]
Kolme kertaa yritin sanoa “Huomenta” naapurilleni. Kolme kertaa sain vastaukseksi hiljaisuuden. Neljännellä kerralla puhui suomalainen ystäväni ja yllätyksekseni vastaus tuli heti: ”Huomenta.”
Aluksi luulin, että kyse oli vain huonoista käytöstavoista. Mutta kun olin asunut täällä pidempään, aloin miettiä ehkä hiljaisuus kertoo Suomesta enemmän kuin osasin aluksi ymmärtää.
Hiljaisuus sääntönä, ei poikkeuksena
Niille, jotka tulevat maista, joissa naapureiden kanssa vuorovaikutus on yleistä ja lämmintä, Suomessa asuminen voi olla järkytys. Täällä on mahdollista asua vuosia samassa talossa vaihtamatta sanaakaan naapureiden kanssa.
Mutta se ei silti aina tarkoita, että ihmiset olisivat epäystävällisiä tai kylmiä. Suomalaisen kulttuurin tutkijoiden mukaan hiljaisuus on usein merkki kunnioituksesta toisen ihmisen tilaa kohtaan. Sen sijaan, että sitä ymmärrettäisiin väärin, sitä pidetään rauhanomaisena ja ei-invasiivisena tapana olla rinnakkain.
Luottamus vie aikaa
Suomalainen kulttuuri arvostaa yksityisyyttä ja harkintavaltaa. Monet suomalaiset tuntevat olonsa mukavaksi sosiaalisessa kanssakäymisessä vain, jos luottamus rakentuu ajan myötä.
Tämä saattaa selittää, miksi naapurini vastasi suomalaiselle ystävälleni, mutta ei minulle. Ehkä hän vain tunsi olonsa turvallisemmaksi jonkun sellaisen kanssa, joka vaikutti ”tutummalta”. En tiedä, johtuiko se siitä, että olin maahanmuuttaja, siitä, että olin hänelle vieras, vai oliko se vain sattumaa – mutta se on tilanne, josta muutkin maahanmuuttajat raportoivat.
Kuva: Isak Engström, lähde: Unsplash
Pandemia ja fyysinen (ja sosiaalinen) etäisyys
COVID-19-pandemian jälkeen tämä etääntyminen on tullut entistä näkyvämmäksi. Esimerkiksi bussipysäkeillä on yleistä nähdä ihmisten odottavan yli metrin päässä toisistaan. Tartunnan pelko näyttää vahvistaneen jo aiemmin olemassa ollutta käyttäytymistä: mukavan etäisyyden pitämistä kehojen välillä – ja kenties myös henkilökohtaisten maailmojen välillä.
Ulkomailta tulleen henkilön näkökulma
Maahanmuuttajana nämä pienetkin kohtaamiset (tai niiden puute) voivat olla sinulle raskasta. Eristyneisyyden tunne on todellinen, ja siihen liittyy usein epäilys: ”Voisiko minussa olla jotain vikaa? Teenkö jotain väärin?”
Vähitellen aloin kuitenkin ymmärtää, ettei kyse ollut minusta eikä välttämättä tartunnasta. Se on vain yksi tapa olla maailmassa, elää yhdessä – hiljaisemmin, suljetummin.
Tapasin oikein ystävällisiä suomalaisia naapureita, jotka eivät hymyile hississä, mutta auttavat tarvittaessa. Jotka eivät aloita keskustelua, vaan pitävät ovea auki, kun näkevät kätensä täynnä. He eivät ehkä koskaan sano sinulle ”hyvää huomenta”, mutta he ovat läsnä, jos hälytys soi tai unohdat avaimesi sisälle taloon.
Kuva: Alexandr Bormotin, lähde: Unsplash
Johtopäätös: toinen tapa yhdistää
Suomessa asuminen on opettanut minua tunnistamaan muita rinnakkaiselon merkkejä. Opin vähitellen, että joskus lämpö ei tule sanoista – vaan pienistä teoista, joita tuskin huomaa.
Ehkä naapurini ei koskaan sano minulle ”hyvää huomenta”. Mutta ehkä jonain päivänä hän tarjoaa minulle apua pyytämättä. Ja kenties tässä hiljaisessa eleessä löydän erilaisen vastaanoton – hienovaraisen mutta vilpittömän.
Juan Santos Martins dos Anjos
Harjoittelija ja toimittaja
Hiljaisuuden naapurusto: maahanmuuttajan kokemus suomalaisista naapureista
—
Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset
Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit
Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: Ihmisten Ilmoille
Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto
