Piiperön pähkäilyjä: Tammikuusta ja loppiaisesta

Piiperön Pähkäilyjä: tammikuusta ja loppiaisesta

Tammikuu on jo hyvää vauhtia käynnissä. Kalenterivuoden ensimmäinen kuukausi ja kiireestä kantapäähän nipistelevän pakkasen keskellä, monelle uusien alkujen kuukausi. Mutta miksi se on nimeltään juurikin tammikuu? Piiperö turvautuu jälleen Kotimaisten kielten keskuksen sivustoon, mutustellessaan sanaa. 

Tammikuusta 

“On arveltu, että sanan alkuosana oleva tammi- olisi sama kuin hämäläismurteissa tavattava pyörän akselia, napaa tai myllyn keskipuuta merkitsevä tammi. Nimitys viittaisi siihen, että tammikuu on vuoden keskikohta ja talven voitiin tällöin ajatella olevan puolivälissä. Aikaisemmin on pidetty myös mahdollisena, että kuukauden nimen alkuosa olisi sittenkin sama, kuin jaloa lehtipuuta tarkoittava tammi. Tammi on kovaa puuta ja on ehdotettu, että tammikuun nimi kertoisi vertauskuvallisesti tammikuun kovista pakkasista.”

Loppiaisesta, meillä ja maailmalla

6. tammikuuta eli loppiainenkin oli ja meni viikonloppuna. Useille se tarkoittaa nykypäivänä kuusen pois kantamista, joulukoristeiden keruuta varastoon ja arkeen paluuta. Wikipedia tietää kertoa seuraavia merkityksiä: Yleensä se mielletään kristilliseksi juhlapäiväksi, joka nimensä mukaan lopettaa tai päättää joulun pyhät. Joskus käytetään myös nimitystä epifania, Jumalan ilmestymisen juhla, ja se on mahdollisesti jouluakin vanhempi kristillinen, ei-juutalainen juhla. Epifaniaa tiedetään vietetyn jo 100-luvulla Egyptissä. Luterilaisessa, katolisessa ja anglikaanisessa, sekä useimmissa länsimaisissa kirkoissa loppiaista vietetään itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä, kolmen kuninkaan juhlana. Tämä perinne alkoi muodostua jo varhaisella keskiajalla. 

Aiemmin Suomessa joulunajan katsottiin jatkuvan loppiaisen jälkeenkin Nuutin päivään, eli 13.1. saakka. Kansanperinteessä lapset tekivät tuolloin nuuttipukkikierroksia ja näin keräsivät joulun pois. Ortodoksisessa perinteessä taas puhutaan teofaniasta, vapahtajan kasteen juhlasta. Karjalankielinen nimitys tälle on “vieristä”, koska silloin ortodoksisessa kirkossa toimitetaan vedenpyhitys upottamalla risti kolme kertaa veteen ja rukoillaan, että pyhä henki pyhittäisi veden. Venäjällä kirkko järjestää kasautumisseremonian, muistuttamaan Jeesuksen kastautumisesta Jordaniin. Tuolloin jäähän tehdään ristin muotoinen avanto, ja ihmiset kastautuvat päätä myöten kolme kertaa keskiyöllä.

Italialaisilla taasen on oma loppiaisperinteensä. Siellä loppiaisaattona vanha ja ruma loppiaisnoita, Befana, kiertää taloissa, laskeutuen savupiipuista ja täyttää lasten sukat lahjoilla. Tarina kertoo, että hän oli liian kiireinen lähteäkseen kolmen viisaan miehen mukaan kunnioittamaan Jeesuksen syntymää, mutta lupasi tavata nämä paluumatkalla. Kun tietäjät vaihtoivat reittiään, noita oli tuomittu odottamaan heitä ikuisesti.