Syystervehdys Mirjalta

Hei kaikki,

Vakikävijöille minun kasvoni ovat varmaan jo tutut, mutta jos emme ole vielä tavanneet, minä olen Mirja, eläinrakas kolmekymppinen nainen Myllyjärveltä. Omistan kaksi kissaa ja vapaa-ajallani nautin maalaamisesta ja dekkarikirjallisuudesta.

Tulin mukaan kylätoimiston toimintaan syyskuun alussa ja olen paikalla iltapäivisin maanantaista keskiviikkoon. Kylätoimistossa minua erityisesti kiinnosti tapahtumat ja ihmisten kanssa oleminen, ja olenkin saanut olla mukana monessa toimessa.

Kylätoimistolle on aina mukava tulla, kun heti ovesta sisään astuessa on monta hymyä vastassa niin työntekijöiltä kuin kävijöiltäkin. Usein saa myös kuulla naurua ja iloista puheensorinaa, kun on paljon ihmisiä paikalla.

Tähän mennessä olen erityisesti nauttinut kun osallistuin ensimmäisen kerran tiistaisin järjestettävään Hyvän olon hetki -ryhmään, joka kokoontuu tiistaisin. Minulle tehtiin kuivakuppaus! Aika hurja kokemus ensimmäisellä kerralla, mutta ryhmänvetäjä Sinikka on taitava laittamaan kupit paikalleen ja koko ryhmässä on eläväinen henki, johon on helppo päästä mukaan.

Sama ilmapiiri vallitsee koko kylätoimistossa; iloinen ja mukaansatempaava. Kaikki ovat tervetulleita, ja jokainen uusi ihminen otetaan mukaan innolla.

Toinen hauska tehtävä oli ”Onneksi on yhteinen olohuone” -rintanappien suunnittelu ja valmistaminen kansalaisvaikuttamisen päivään 1.10.2020. Sain tehtäväksi luoda rintanappipohjan, ja luotuani muutaman mallin kysyin mielipiteitä paikallaolijoilta, joiden pohjalta syntyi lopullinen rintanappi, joka on nyt omassanikin paidassa kiinni. Suunnittelutyö on aina helpompaa, kun löytyy monta mielipidettä ja silmäparia katsomaan malleja.

Rintanapit valmistuivatkin nopeasti, kun saimme ”rintanappipajan” pystyyn. Moni pääsikin näkemään pajan toimintaa, kun yhdessä pöydässä leikattiin nappipohjia käsin valmiiksi ja toisessa pöydässä laitettiin kone valmiiksi. Saimme yhdessä päivässä 80 kappaletta nappeja tehtyä, yhteistyössä on paljon voimaa!

Toivon, että jatkossakin pääsen osallistumaan kaikenlaiseen toimintaan ja tapaamaan niin uusia kuin vanhoja kylätoimiston kävijöitä. Nautin erilaisten ihmisten kanssa juttelusta, ja toivon, että minua on helppo lähestyä juttukaverina. Minulta riittää paljon juttua, olenhan Jyvääskyläästä kotoisin!

Toivottavasti tapaamme pian kylätoimistolla,
Mirja