Työharjoittelijan mietteitä kotoutumisesta (2/25)

Minä olen Ghazale Bahmani ja Olen iranilainen. Minä muutin Suomeen viime vuonna. Haluaisin kertoa vähän minun kokemuksestani Suomessa. Minun mielestäni Suomessa ihmiset ovat introverttejä ja rauhallisia mutta kun joku tarvitsee apua tai ei ymmärrä jotain suurimman osan ajasta ihmiset auttavat. Mutta on tärkeää aina kysyä kun tarvitsee apua tai ei ymmärrä asioita.

Ensimmäinen haaste minulle oli kieli, koska suomen kieli ei ole samallainen kuin englanti. Siksi minun piti mennä kurssille, koska sitä ei ollut mahdollista opiskella itse. Minä olen opiskellut suomen kieltä noin 1,5 vuotta. Minusta suomen kieli on vaikeaa koska puhekieli ja kirjakieli ovat erilaisia. Vaikka siihen on ratkaisuja, esimerkiksi minä opiskelin ja opin kirjakieltä kirjasta mutta kun minä haluan oppia puhekieltä arkielämän puhetta minä katson Yle Areenasta tai jos minä haluan katsoa vähän helpompaa, katson Yle kielikoulua, siellä on paljon erilaisia aiheita suomeksi ja se näyttää ohjelman käännöksen omalla kielelläsi tekstityksessä. 

Minun lempi aihe on uutiset ja joka päivä tulee uusia uutisia ja Minusta se on todella hyvä koska samaan aikaan opin kieltä ja tiedän joka päivä mitä tapahtuu Suomessa ja muissa maissa. Lopuksi minä haluan kertoa että ota rauhassa ja anna oppimiselle aikaa, koska kielessä kehittyminen ei tapahdu nopeasti.

Terveisin Ghazale Bahmani

Työharjoittelijan mietteitä kotoutumisesta (2/25)

Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset

Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: Ihmisten Ilmoille

Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto