Kertalinttuulla on sanonta joka jäi elämään (kirjoitushetkellä) entisen toiminnanjohtajan Kirsin sanonnasta, ”tehdään kertalinttuulla”, eli vapaammin suomentaen, tehdään kerralla valmiiksi! Sanonta ja sen mukainen toimintamalli jäi elämään, ja kertalinttuulla tehden on jotain jonka turvin kohdataan haastavatkin projektit.
Lopulta meemi vahvistui niin, että Kertalinttuulla-kuoro muodostettiin, koostaen kaikista vapaaehtoisista työntekijöistämme. Kuoro on laulanut niin jäähyväislauluja, syntymäpäiväonnitteluita, kuin musiikkivideoitakin.
Toki työpaikkaan mahtuu montaa tapaa tehdä asioita, ja aina kaikki tavat tehdä eivät mene yksi yhteen. Jotkut, kuten allekirjoittanut, haluaisivat pyrkiä täydelliseen tulokseen. Täydellinen tulos vaatii hiomista, työtä ja kärsivällisyyttä; täydellinen vastakohta sille että tekisi kerralla valmiiksi.
Kuten aina, erilaisuus on rikkaus, ja erilaiset tavat tehdä töitä täydentävät toisiaan. Yhden tällaisen esimerkin näemme musiikkivideossa.
Huhtasuon Kylätoimiston kesäbiisi
—
Lue aikaisempia ajankohtaisia katsauksiamme tai pysy ajan tasalla lukemalla Uutiset-välilehteämme osoitteessa: Kylätoimiston Uutiset
Ja blogejamme osoitteessa: Blogitekstit
Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: Ihmisten Ilmoille
Instagram: Huhtasuon Kylätoimisto