Piiperön pähkäilyjä rajoista ja rakkaudesta

Piiperön pähkäilyjä rajoista ja rakkaudesta

Viimeaikoina Piiperölle on tarjoiltu useita mahdollisuuksia harjoitella omista rajoista kiinni pitämistä ja lähtökohtaisesti jo henkilökohtaisten rajojen asettamista.

Äidin roolissa rajojen asettaminen ja omien lasten rakastaminen myös sitä kautta, on tullut tutuksi. On selvää, kuinka tärkeä merkitys aikuisen asettamilla rajoilla on lasten elämässä, kun heillä itsellään ei ole vielä riittäviä taitoja siihen. Rakkaudella asetetut rajat tuovat turvaa ja vakautta lapsen elämään. Vanhemman roolissa rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen ei aina ole ihan helppoa, etenkään teini-ikäisten kanssa, jotka ovat murrosvaiheessa ja luontaisesti ailahtelevat sen välillä, missä asioissa ovat jo isoja ja missä voi olla vielä pieni. Mitä kuuluu osata itse ja missä tarvitaan vielä aikuisen tukea.

Helppoa nämä raja-asiat ei ole kyllä aina aikuisenakaan. Mitä ovat omat rajat? Missä kohtaa on oikein joustaa ja missä on tarpeen pitää kiinni omista rajoista ja millä jämäkkyydellä? Välillä se tuntuu melkoiselta keinulautailulta. Joskus unohtuu rakastaa itseä rajojen kautta. Rakastaa itseä riittävästi kokeakseen olevansa oikeutettu omiin rajoihin ja siihen että muutkin kunnioittavat niitä. Haastavaa ihmissuhteissa usein onkin säilyttää tasapainoinen näkemys siitä, kuinka pitää kiinni omista hyvää tekevistä rajoista ja samanaikaisesti kunnioittaa toisen rajoja, etenkin silloin kun ne ovat hyvin erilaiset kuin omat, tai jopa täysin puuttuvat. Kuinka ilmaista omat rajat toiselle lempeästi ja silti riittävällä tinkimättömyydellä, jotta oma hyvinvointi ei kärsi.

Huomaan useinkin olleeni tilanteessa, jossa en uskalla tehdä riittävää rajausta esimerkiksi ajankäytön suhteen ystävyyssuhteissa, koska oma hylätyksi tulemisen pelko aktivoituu ikään kuin toisen puolesta. “Enhän minä voi sanoa ei, kun tuo toinen saattaa sen takia kokea negatiivisia tunteita, pettymystä, tai jopa tuntee itsensä hylätyksi!” Loppujen lopuksi taustalla kummitteleekin oma pelko, joka pohjautuu aiempiin omiin kokemuksiin ja sitä vahingossa heijastelee toiseen. Siinä kohtaa tuosta vain unohtaa, että ei olekaan vastuussa sen toisen tunteista, toiminnasta tahi reaktioista, vain ainoastaan omista. Melkoista keinulautailua tämä elämisen opettelu ja ihmissuhteissa tasapainottelu, ihan meinaa hikikarpalot kihota otsalle toisinaan. Tästä teemasta riittäisi jutun juurta kovinkin laajasti, mutta jospa tästä pohdinnasta tulisi jollekin toisellekin riittävää siementä oman elämän rajojen tarkasteluun.

Onneksi meidän tärkein tehtävämme täällä maan päällä on oppia olemaan ihmisiä ja olemaan ihmisiksi. Siten rakastaa itseä ja ihmisyyttä ja siitä johtaen kaikkea elollista. Siispä kaikella pähkäilyllä on kuin onkin merkitystä. Se ei ole sen vähempää kuin elämän tarkoitus, Piiperön näkemyksen mukaan.